Niin kuin ei olisikaan
ForumBox, Monttu, 28.3. – 21.4. 2013 ForumBox, Ruoholahdenranta 3a, Helsinki
|
Kommunikaatio voi olla selkeää tai katkonaista, toimivaa tai ei, vallan
väärinkäyttöä tai empatiaa. Se on filosofiaa ja runoutta ja
politiikkaa ja väkivaltaa. Lähtökohtaisesti puemme ajatuksemme
sanoiksi tuodaksemme ne jaettuun todellisuuteen, muuttaaksemme ne
näkyviksi. Ne irtoavat ruumiistamme ja huuhtoutuvat julkisuuteen,
muunneltaviksi ja väärinymmärrettäviksi. Siellä ne kimmeltelevät
hetken ja katoavat – tai jäävät roikkumaan helmenä iäisyyteen.
Sanat ovat yhtä mitätöntä materiaa kuin mikä tahansa muu nurkkiin kertyvä arjen raaka-aine. Ne ovat niin läsnä, ettei niitä usein edes jaksaisi ottaa vastaan. Ehkä siksi eräänä päivänä alkoi tuntua niin tärkeältä kuvata sitä toista. Niitä asioita, joita ei ikinä sanota. Näyttelyn teokset kätkeytyvät itseensä kuin kirjat. Tärkein ei näy ulospäin, jos sitä jossain onkaan. Ne eivät ole esillä luettavana vaan vieraina olentoina, joiden kuuluisi olla mielen hiljaisessa hämäryydessä, missä ei ääriviivoja ole. Tarpeeni tehdä niistä fyysisiä kappaleita ei ole yritys murtautua niihin, purkaa niiden tuntemuksia auki; mieluummin kutsun tätä oodiksi sanattomuuden olemukselle, alkumudan surumieliselle voimalle. Näyttely koostuu esine- ja tilateoksista, joiden lähtökohtina ovat toimineet kirjat, tekstit ja kommunikaation haasteet. ................................................................................... Kommunikation kan vara klar eller ogenomtränglig, hackig eller löskokt, maktmissbruk eller empati. Den är filosofi och poesi och politik och våld. I grunden klär vi våra tankar i ord för att göra dem delbara, göra dem synliga. Orden lossnar från våra kroppar och rycks ut i offentligheten för att omformas och missförstås. Där glimtar de till en sekund innan de försvinner – eller blir hängande i evigheten som en pärla. Orden är lika banala som vilket som helst av vardagens råmaterial. De är så väldigt närvarande, att vi rätt ofta har dem upp i halsen. Kanske var det därför som det en dag började kännas så angeläget att avbilda det där andra. Det där som aldrig sägs. Liksom böcker gömmer sig dessa verk i sig själva. Det viktigaste syns inte utåt, om det syns alls. De är inte ut-ställda, de hör egentligen hemma någon annanstans, i ett sinnes murriga urvatten, där inga konturer finns. Att jag ändå känt behov att återge dem i det fysiska rummet beror inte på att jag vill blotta dem. Hellre kallar jag detta en begrundan över det osagdas skönhet, urgyttjans sorgmodiga styrka. Utställningen består av objekt och installationer vars utgångspunkter har varit text, böcker och vardagens oformliga undersida. |